Hyppää pääsisältöön
Kuva
Teatteritalon pääportaikko. Kuva Jiri Halttunen
Pääsisältö

Päivitetty 19.4.2022

Olemme tehneet toimenpiteitä ja ohjeistuksia, jotta voit tulla teatteriin turvallisin mielin ja nauttia teatterielämyksistä nyt kun pandemia on vielä keskuudessamme, mutta rajoituksista on luovuttu. Toimimme ohjeistusten ja suositusten mukaisesti taataksemme turvallisuuden niin näyttämöllä, katsomossa kuin yleisötiloissa. Päivitämme tarvittaessa ohjeistusta tilanteen mukaan. Tehdään yhdessä turvallinen teatterielämys!

Ohjeita turvalliseen  teatterielämykseen  

Henkilökuntamme auttaa tarvittaessa sinua asettumaan katsomopaikallesi. Halutessasi ja tilanteen salliessa voit sijoittua katsomossa väljemmälle, vapaalle alueelle. Toiveemme on, että rivit täytetään keskiosasta alkaen, jotta vältetään ylimääräinen lähikontakti seurueiden välillä. Jos sinulla on erityistarpeita, vaikkapa liikunta- tai kuulorajoite, niin kerro siitä vahtimestarillemme saapuessasi teatteriin.  

Vaikka vallitsevat määräykset eivät sitä vaadi, suosittelemme yhä pitämään hiukan turvaväliä muihin henkilöihin ja seurueisiin myös lämpiötiloissa. Suosittelemme saapumaan hyvissä ajoin näytökseen, koska väljä liikkuminen vaatii enemmän aikaa kaikissa siirtymisvaiheissa. Kasvomaskisuositus ei ole tällä hetkellä voimassa, joten voit toimia maskin käytön suhteen vapaasti parhaaksi katsomallasi tavalla.

Pyrimme avaamaan ovet katsomoihin mahdollisimman aikaisin, jotta salit täyttyvät sujuvasti ja turvallisesti. Väliajalle ja esityksen loppuessa salista poistuminen on sujuvinta rivi kerrallaan salin yläosasta alkaen. Palaathan väliajan jälkeen samalle paikalle istumaan katsomoon.

Jyväskylän voimassa olevat  suositukset ja rajoitukset koronatilanteessa 

Henkilökuntamme auttaa ja neuvoo 

Ohjeistukset, suositukset ja määräykset voivat yhä muuttua lyhyellä varoitusajalla, joten toivomme, että noudatat henkilökuntamme ohjeita teatterissamme vieraillessasi. Paikan päällä teatterilla on uusin tietotaito turvallisuusohjeistusten mukaisesti toimimisesta. 

Korttimaksu on ykkönen    

Sekä teatterilippuja että lahjakortteja voit ostaa sekä lippumyymälästämme että Lippupisteen verkkokaupasta. Suosittelemme tilaamaan väliaikatarjoilut etukäteen Sodexon verkkokaupasta, katso lisätiedot väliaikatarjoiluista. Suosimme korttimaksua kaikilla asiakaspalvelupisteillämme.   

Vapaaehtoinen vaatesäilytys 

Vartioitu vaatesäilytys sisältyy teatterissamme lipun hintaan.

Kipeänä on edelleen järkevintä jäädä kotiin, liput joustavat  kyllä   

Teatterilippujen lunastuksessa on joustovaraa. Sairastapauksissa vaihdamme liput kuluitta myöhempään näytökseen. Mikäli sinulla on näytöspäivänä flunssaoireita tai olet altistunut koronavirukselle, ole ennen esityksen alkua yhteydessä teatterimme lippumyymälään, numeroon 014 266 0110 tai sähköpostitse: [email protected]