Viettelyksen vaunu

Tennessee Williams (1911–1983), syntyjään Thomas Lanier Williams III, oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä amerikkalaisista näytelmäkirjailijoista. Hän syntyi Columbuksessa, Mississippissä, ja kasvoi köyhissä ja surullisissa oloissa alkoholisoituneen kauppamatkustajan poikana. Williams elätti aluksi itseään monilla ammateilla, mutta hänen todellinen kutsumuksensa oli vapaan kirjailijan työssä. Ura alkoi runoilijana, mutta vaihtui näytelmäkirjallisuuteen. Hän muutti New Orleansiin vuonna 1939 ja otti käyttöön taiteilijanimensä "Tennessee", joka oli viittaus hänen isänsä etelävaltiolaisiin juuriin. Williams löi itsensä toden teolla läpi vuonna 1944 teoksellaan Lasinen eläintarha (Glass Menagerie), jota seurasi Viettelyksen vaunu (A Streetcar Named Desire) vuonna 1947. Hänen tunnetuimpiin näytelmiinsä kuuluu myös Kissa kuumalla katolla (Cat on a Hot Tin Roof) vuodelta 1955. Williams voitti urallaan kaksi Pulizer-palkintoa. Yksityiselämässään hän kamppaili mielenterveysongelmien ja päihteiden kanssa, erityisesti kumppaninsa Frank Merlon kuoleman jälkeen. Williams kuoli New Yorkissa vuonna 1983. 

Kuva

Anssi Valtosen teatterilliset juuret ovat Helsingin Ylioppilasteatterissa, jossa hän ehti toimia seitsemän vuotta ennen Teatterikorkeakoulua. Hän valmistui ohjauksen koulutusohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi (TeM) keväällä 2000. Vuosina 1998-2000 hän oli Rovaniemen teatterissa näyttelijänä ja ohjaajana, ja sen jälkeen kiersi freelancer-ohjaajana ammattiteattereissa ympäri Suomea. Vuoden 2007 lopulta hän on ollut Jyväskylän kaupunginteatterin vakituisena ohjaajana, ja pari pätkää myös väliaikaisena johtajana. Vuosina 2017-2019 hän oli työvapaalla Jyväskylästä ja toimi pienen helsinkiläisen Kamariteatterin taiteellisena johtajana ja ohjaajana.
Anssi on vuosien aikana ohjannut monipuolisesti eri tyylilajeja, kotimaisia ja ulkomaisia klassikoita, musiikkiteatteria, lastenteatteria, jännäreitä, nykydraamaa ja kantaesityksiä omista teksteistä. Anssin sanoin: “Lajityypistä riippumatta kyse on aina tämän maailman ja ihmisen tutkimisesta. Haluan katsoa meitä vajavaisia ja ristiriitaisia ihmisiä lämpimän ymmärtäväisesti mutta tarkasti, kipeitäkään asioita unohtamatta. Taiteen äärellä yhdessä jaettu ihmisyys tuo lohtua ja toivoa elämään.”

Viettelyksen vaunu kertoo rakkaudesta, sen valtavasta kaipuusta, sen erilaisista ilmenemismuodoista, ja siitä mitä ihmiset ovat valmiita tekemään suojellakseen sitä tai saavuttaakseen edes pienen siivun jostain sen kaltaisesta. Rakkauteen liittyy monia ristiriitaisia tunteita, menettämisen pelkoa ja saavuttamattomuuden hätää, ehkä myös tyytymisen laimeaa lohtua tai repaleisia harhakuvia. Rakkaus ei jätä rauhaan, se on aina läsnä, lohtuna tai kipuna, kunnes kuolema meidät erottaa. 

Kuva

Ulla-Maija Peltola on tamperelainen puku- ja lavastussuunnittelija, freelancer, jonka työ on koostunut pääasiassa määräaikaisista projekteista eri puolilla Suomea. Hän on työskennellyt sekä vapaissa tanssi- ja teatteriryhmissä että VOS-teattereissa.

Suunnittelijana Peltola nauttii työskentelystä innostuneessa ja ammattimaisessa työryhmässä ja hänelle ovat tärkeitä luottamus, kunnioitus ja vuorovaikutus taiteellisen työryhmän, erityisesti ohjaajan, kanssa. Uransa aikana hän onkin ollut eräänlainen idealisti työn laadun suhteen.

Vapaalla kentällä työtä tehdään usein pienillä resursseilla ja ilman aputyövoimaa. Siksi yhteistyö puvustojen ja verstaiden taitavien ammattilaisten kanssa on hänestä erityisen arvokasta.

Teatteri- ja tanssisuunnittelun ohella Peltola on tehnyt suunnitelmia myös vanhoihin taloihin ja puutarhoihin. Hänen mielestään kaikesta suunnittelusta voi löytää saman hienon tunteen, joka syntyy, kun perehtymisen, etsimisen ja intuition kautta löytyy kunkin työn oma maailma, lainalaisuudet ja estetiikka.

"Silloin tietää, miltä tässä maailmassa näyttää ja minkälaiset henkilöt siinä liikkuvat. Rakastan sitä", hän sanoo.

 
Hieno teksti
Mahtavaa tehdä töitä näin hyvän tekstin kanssa. Tuntuu, ettei Viettelyksen vaunussa ole mitään turhaa. Tapahtumat käynnistyvät heti ja näytelmässä keskitytään päähenkilöihin. Pukusuunnittelijana voin keskittyä heihin, kun ei ole suuria joukkoja puettavana eikä suurta määrää pikkurooleja nopeine vaihtoineen hoidettavana.
 
New Orleans
Eletään 50-luvun alun kiihkeä kesä toukokuusta syksyyn. Keskitytään Stellan ja Stanleyn kotiin, mutta isossa roolissa on kaupunki sen ympärillä, New Orleans. Sen valot ja äänet. Kuuma, kiihkeä vilkas yöelämä. Tanssia, laulua, rakkautta ja musiikkia, jossa soi afroamerikkalaisuus.
 
Kauneus
Pukuihin yritän sisällyttää, hikisen New Orleansin, sen eri kansallisuuksia, etelävaltioiden historiaa, kulttuuria ja värejä ja ehdottomasti 1950-lukua, joka on ainakin minulle kauneuden vuosikymmen, sen linjat, silhuetit, kuosit ja huolitellut yksityiskohdat.
Tarinassa on ränsistynyttä kauneutta ja välittämistä, ihmisten välistä huolenpitoa ja rakkautta, mutta myös hätää ja tuskaa.
Ja tämä juttu tarvitsee kauneutta.
 
Mies ja nainen
1950-luvun nainen pukeutui ja meikkasi naisellisesti. Ankaran sota-ajan jälkeen, tuntui sukupuolten perinteinen roolijako houkuttelevan tutulta ja turvalliselta.

Pitkien sotavuosien ajan naiset olivat raataneet käytännöllisissä sukupuolettomissa vaatteissa ja nyt oli viimein tilaisuus pukeutua naisellisiin vaatteisiin. Jotkut pitivät uutta tyyliä tuhlailevana ja toiset taas ihmettelivät sitä, miksi naiset suostuivat sovinnaisuuden muottiin, kun vihdoin sodan aikana, oli saavutettu pitkään tavoiteltua tasa-arvoisuutta.

Miesten pukeutumisessa muutokset näkyivät maltillisemmin, kuin naisten muodissa. 1940-luvun sotilaallinen tyyli haluttiin kuitenkin jättää taakse. Linjat pehmenivät ja nuorisomuoti toi nahkarotsit, farkut, tennarit ja t-paidat. Hyvin pukeutuva nainen ja mies käyttivät ehdottomasti hattua ja huoliteltu nainen myös hansikkaita.
 
Värit
Näytelmän paranteeseissa kerrotaan paljon pukujen, kalusteiden ym. väreistä. Varsinkin hyvistä teksteistä aina nousee kuvia ja värejäkin. Yllättäin tässä on silmiin ilmestynyt keltainen, murrettu, okraan taittuva sellainen.

Tennessee Williams myös maalasi. Työt ovat naivistisia ja niissä on oma värimaailmansa, kiehtovia värejä. Raikkaita, kylmiä, vaaleita, keväisiä vihreitä. Vaaleita, haaleita, sähköisiä sinisiä. Murrettuja, marjapuuroa, roosaa, vaaleita, ihania punaisia. Ja sitten niitä keltaisia.
 

Kuva

Juuso Voltti on toiminut teatterimusiikin säveltäjänä ja äänisuunnittelijana jo yli 25 vuoden ajan. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta äänisuunnittelijaksi vuonna 2002 ja säveltäjäksi Eesti Muusikaakadeemiasta vuonna 2005.

Viettelyksen vaunu on minulle jo neljäs tuotanto Jyväskylän kaupunginteatterissa ja tämän porukan kanssa on aina ilo tehdä töitä. Lisäksi Anssi on ohjaajana hyvin selkeä, jolloin myös oman työn pysyy tekemään rauhassa. 

 

Tällä kertaa tavoitteena on viedä katsojat 1940-luvun tunnelmiin ilman, että esitys kuulostaa vanhanaikaiselta. Näytelmän teemat ja tunteet ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin 80 vuotta sitten, joten autenttista 1940-luvun musiikkia lukuunottamatta myös esityksen äänimaailman täytyy olla tietyllä tapaa ajatonta. Se, miltä tämä tarkkaan ottaen kuulostaa selviää harjoitusten edetessä, mutta jo nyt on paljon ajatuksia ja ideoita, joita harjoituksissa lähdetään kokeilemaan.

 

Olen aikaisemmista tuotannoista oppinut tuntemaan monia talon näyttelijöistä. Jo ensimmäistä kertaa tekstiä lukiessani mietin, että tietyt näyttelijät sopisivat erityisen hyvin tiettyihin rooleihin. Kun myöhemmin näin roolilistan, huomasin kuinka kaikki roolitukset oli juuri niin kuin olin haaveillut. Todella kiva päästä näkemään mihin näyttelijät lähtevät rooleja viemään ja minkälaiseksi koko esitys lopulta muodostuu!

Kuva

Mikko Saastamoinen on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän on työskennellyt lavastajana ja usein myös pukusuunnittelijana lähes yhdeksässäkymmenessä teatterituotannossa eri puolilla Suomea, toiminut alan opetustehtävissä ja ollut kiinnitettynä skenografina Vaasan ja Jyväskylän kaupunginteattereissa. Vuodesta 2012 lähtien hän on työskennellyt vakituisesti Tampereen Teatterissa, viimeisimpinä töinään Oliver Twist sekä Romeo ja Julia. Jyväskylän kaupunginteatterin Viettelyksen vaunu on hänen ja ohjaaja Anssi Valtosen yhdeksäs yhteistyö.

Tunnelmat vaihtelevat jännityksen, innostuksen, ilon ja pakokauhun välillä. Vaihtelu virkistää ( niin kuin avannossa uiminen). Tutut työkaverit rauhoittavat mieltä ja uusi tuntematon herättää levottomuutta: uudet ihmiset, esityspaikka, nerokas klassikkonäytelmä täynnä ristiriitoja kuin elämä itse. Keskeneräsyyttä, epätäydellisyyttä, unelmia, tunteita joita ei voi kahlita.

Kaikki ympärillä inspiroi jos sille malttaa antaa tilaa. Ihmiset, heidän tarinansa, taide, luonto, ihmisluonto, fakta ja fiktio. Pitää vain yrittää muistaa pysähtyä, kuulostella, välillä järkeillä mutta välillä luottaa pelkkään intuitioon. Hyvä idea löytyy joskus odottamattomasta paikasta, vahingossa. Joskus se on pelkkä väri, valo, materiaali, sävelmä, kulmakarvojen asento, kanssaihmisen reaktio…

Tavoitteena on tehdä maailma, taikoa sellainen, joka on vanha mutta samalla uusi, johon voi hetken aikaa uskoa ja ehkä sen jälkeen nähdä asioita uudella tavalla.