Hyppää pääsisältöön
Kuva
näyttelijä Elina Saarela
Pääsisältö

Teatterissa minua sytyttää yhteistyö ja yhdessä luominen, hetkellisyys, tarinat ja teatterin eri keinot kertoa niitä ja luoda maailmoja. Minulle parhaita hetkiä teatterissa on kuulla yleisölämpiön puheensorina sekä hetki ennen loppuaplodeja. Olin sitten katsojana tai näyttämöllä, se on kutkuttavin hetki. Rakastan teatteria siksi, että se tuo ihmisiä yhteen, sekä fyysisesti samaan tilaan että henkilökohtaisen ja kollektiivisen kokemuksen kautta. 

Yritin olla päätymättä teatterialalle, sillä vanhempani ja toinen veljistäni ovat näyttelijöitä. Lapsena halusin myös olla näyttelijä, mutta viimeistään lukiossa yritin hanakasti kiinnostua kaikista muista ammateista. Halusin esimerkiksi pitkään journalistiksi, mutta teatteri vei kuitenkin sydämeni aina uudestaan. Kun en päässyt ensiyrittämällä opiskelemaan, pääsin viettämään minulle käänteentekevän vuoden Lahden kansanopistossa ja sitten opiskelemaan Nätylle. Miksi juuri näyttelijä? Rakastan tutkia ihmistä, tunteita ja tuntemuksia sekä ihmisten välisiä suhteita. Koen, että pysyn elämästä uteliaampana ja valppaampana, kun näyttelen. Näyttämöllä voi myös olla eri tavalla vapaa. 

Olen aina kuullut paljon hyvää Jyväskylän kaupunginteatterista, mutta paikka on minulle uusi tuttavuus. Kuitenkin jo työhaastatteluun saapuessa pystyin aistimaan teatterin hyvän hengen. Jyväskylän kaupunginteatteri näyttäytyy minulle hyvänä yhteisönä ja monipuolisena taidelaitoksena. Innoissani odotan tulevaa.  

Hyvä esitys? 

Hyvä esitys on hyvin subjektiivinen käsite ja linkittyy aina kokijansa omaan elämäntilanteeseen ja lukuohjeeseen. Esitykset, jotka juuri tässä kohtaa elämää puhuttelevat minua ovat pohtivia, luovat oman koherentin maailmansa näyttämölle, ottavat näkökulman suhteessa niitä ympäröivään aikaan, tilaan ja yhteiskuntaan. Hyvä esitys kiinnittää huomioni. Sitä katsoessa uppoudun joko pohtimaan oman elämäni tai ympäröivän todellisuuteni solmukohtaa syvemmin, tai unohdan itseni täysin ja uppoudun vain seuraamaan näyttämön tapahtumia. Hyvä esitys viipyy ruumiissani pitkään, parhaimmillaan koko elämän.

Rentoudun parhaiten mökillä, veden ääressä ja lukien. Siksi kai uudessa kaupungissa ankkureitani ovat aina kirjasto, metsä ja uimahalli. Rakkaimmat harrastukseni ovat juoksu, puutarhanhoito, sienestys, lenkkeily koirani kanssa, puolisoni ruoanlaitosta nauttiminen, hyvä kuohuviini, neulominen, museoissa haahuilu ja uiminen. Lisäksi olen tv-sarjojen, romaanien ja äänikirjojen suurkuluttaja.  

Motto:

”Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos.” Se on lohdullisin ja tosin lause, jonka tiedän.

Syntynyt: 1993 Helsingissä

TeM, Näty, 2019 

Vierailijana Oulun teatteri 2017–19, Teatteri Telakka 2018–19, Tampereen Työväen Teatteri 2015–16, televisio- ja elokuvatyöt, mm. Sisu, Laitapuolen hyökkääjä, Oma maa, Hotel Swan, HasBeen) 

Mukana esityksissä: 
Bosslady

Instagram: @lellusaarela