Tytti Vänskä
Minusta ei pitänyt tulla näyttelijää vaan vakavasti otettava klassinen viulisti. Soitin ammattiopinnoissa jo pitkällä, kun kuin varkain kivaksi harrastukseksi lukion ja konservatorion oheen noussut teatteri vei voiton silloisen Riihimäen teatterin johtajan esittäessä ratkaisevan kysymyksen: ”mitä neiti Vänskä haluaa elämällään tehdä?” Yksiselitteinen vastaukseni johti elämän suunnan muuttumiseen ja tässä sitä ollaan vuosikymmenet myöhemmin, koulutettuna näyttelijänä ja monipuolisena teatterin tekijänä.
Teatterissa minua kiehtoo tarinankerronta. Ajatus mukaansatempaavan jutun kertomisesta nuotiopiirissä kantaa mielessäni jutun tyylilajista riippumatta. Läsnäolo, kontakti, rytmi, ajoitus – ne joko toimivat, pitävät yllä jännitteen eli mielenkiinnon kertojan ja kuulijan välillä, viesti välittyy, energia tarttuu tai sitten viestintään tulee syystä jos toisesta johtuen katko ja juttu lässähtää. Nykyaikana teknisten vempaimien ja ennen kaikkea niiden huikean taitavien ja luovien käyttäjien ansiosta se entisaikojen nuotio voi vain saada rajattoman mielikuvitusmaailman vielä ympärilleen. Tarina voi saada jopa konkreettiset siivet ja tekniikan avulla ikään kuin kaikki on mahdollista. Parhaimmillaan yleisöllä on ympärillään mitä monipuolisin kokonaistaideteos.
Hyvin tehtynä pidän kaikista lajityypeistä ja jokaisessa on omanlaisensa haasteet. Olen itse erikoistunut musiikkiteatteriin, mutta ilokseni saanut vuosittain tehdä monipuolisesti kaikenlaista. Repertuaariteatterissa monipuolinen tarjonta mahdollistuukin luontevasti. Pidän rohkeista ja selkeistä näkökulmista ja perustelluista mielipiteistä. Haluan vaikuttaa, niin tunteisiin kuin asenteisiin. Rakastan harjoittelua. Rakastan piinaavuuteen asti toistoja. Klassinen taustani on varmasti tässä pohjana. En usko nopeisiin oikoteihin vaan raakaan työhön. Tykkään työntää myös vapaa-ajalla sormet multaan. Vaivannäön jälkeen onnistuminenkin tuntuu makeammalta.
Olen viimeisten vuosien aikana saanut laajentaa teatterin tekemistäni näyttelijyyden, ohjaamisen, käsikirjoittamisen ja muusikkouden lisäksi laajemmin kaiken taiteen ja taidekasvatuksen pariin. Olen tavattoman innoissani mahdollisuudesta toimia nykyisin sekä näyttelijänä että yleisötyöntekijänä. Tässä kohdassa elämääni ja uraani teatterin tekemiseni on äärimmäisen laajaa ja palkitsevaa. Ja paras hetki niin katsomossa kuin lavalla on se, kun koko tajunnan ja vartalon lävistävät tunteet, silmät laajenevat ihailusta ja mielessä takoo: ”voi vaude kun noi on taitavia!!!”
Syntynyt: vuonna 1976 Raisiossa, mutta kotoisin Riihimäeltä
Koulutus: Musiikkiteatterin koulutusohjelma, näyttelijä (AMK) v. 2002, taidekasvatuksen maisteri (FM) v. 2018
Aiemmat kiinnitykset: Näyttelijä Kouvolan Teatteri v. 2003–19, Jyväskylän kaupunginteatteri v. 2013–14. Näyttelijä-yleisötyöntekijä Jyväskylän kaupunginteatterissa v. 2018 lähtien.
Mukana näytelmissä: Evita
Lue Tytin ajatuksia teatterimaailmasta Teatterieloa-blogista.