Saara Jokiaho
Olen 9-vuotiaana ilmoittanut, että minusta tulee isona laulaja tai kirjailija, ja olenhan päätynytkin kertomaan tarinoita ja laulamaan, tosin ehkä eri lailla kuin pikku-Saara aikanaan ajatteli. Koin myös nuorena musiikin vaikutukset elämässäni suurina, tuntui että suosikkiartistieni musiikki auttoi minua vaikeiden aikojen läpi. Tämä taiteen vaikutus ja merkitys on myös ajanut minua: voisinko minäkin auttaa jotakuta toista omalla taiteellani? Toki näyttelijän työssä yhdistyvät myös elämäni mittaiset harrastukset, musiikki, tekstit ja tanssi ja muu liikkuminen, joten mikäpä olisi sen siistimpää kuin saada työssään tehdä useita itselle rakkaita juttuja?
Jyväskylän kaupunginteatteri on taiteellisesti laadukas ja yhteisönä hyvä työpaikka. Tämä on urallani ensimmäinen teatteri, jossa olen ollut yli vuoden, eikä ole kiire pois!
Vapaa-ajalla rentoudun katsomalla Netflixiä ja HBO:ta, ulkoilen, luen, vietän aikaa ystävieni kanssa, urheilen monin tavoin. Perustin itse asiassa vuonna 2017 teatterille vapaamuotoisen sporttiryhmän, ja olemme vuosien saatossa mm. treenanneet kahvakuulailua, tehneet HIIT-treenejä ja juosseet yhdessä. Lisäksi käyn paljon teatterissa katsojana!
Mottoni ja elämänohjeeni ovat: ”Kaikki järjestyy” ja ”Elämä tasaa tilit”. Nuo kaksi ovat myös sukua keskenään minun ajattelussani.
Peter Pan on ehkä jollain tavalla läheisin työni. Teos on seurannut minua lähes koko elämäni ajan. Näin Jukka Linkolan säveltämän Peter Panin kantaesityksen Helsingin Kaupunginteatterissa noin 2,5-vuotiaana, ja soundtrack LP:tä kuunneltiin meillä kotona ahkerasti. Valmistuttuani musiikkiteatterilinjalta laitoin pyörät pyörimään ja teimme apurahatuotantona oman ryhmäni kanssa Peter Panin Teatterimuseon Arkadia-saliin ja Porvoon kulttuurikeskus Grandiin vuonna 2013. Sitten 2017–18 sain näytellä uudelleen Peterin roolin täällä Jyväskylässä. Myös Kolme sisarta ja Jekyll & Hyde pitävät omaa erityistä paikkaansa sydämessäni, samoin Phantom – Pariisin oopperan kummitus.
Tuntuu, että kauden 2020–21 yhteistyöproduktio Kultainen vasikka kiertueineen vastaa moniin ammatillisiin toiveisiini ja tavoitteisiini. Pyrin jatkuvasti kehittymään, mutta samalla olemaan tyytyväinen siihen missä olen juuri nyt. Alun perin leipälajini oli musiikkiteatteri, mutta nykyään rakastan tehdä monipuolisesti eri tyylilajeja. Lastenteatteri on erityisen mainiota, koska lapset ovat kenties “rehellisin” yleisö.
Syntynyt: vuonna 1982 Länsi-Vantaalla
Koulutus: Valmistunut Helsingin konservatoriosta (klassinen laulu) v. 2005 ja Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta v. 2011.
Aiemmat kiinnitykset: Vierailijana Helsingin Kaupunginteatterissa 2012–13 (Viulunsoittaja katolla). Näyttelijänä Teatteri Imatrassa 2013–14, Jyväskylän kaupunginteatterissa v. 2014 lähtien.
Mukana näytelmissä:
Bosslady
Twitter @saarajokiaho
Instagram @aurinkotie