Markus Virtanen

Minua sytyttää teatterissa ihmisten väliset suhteet ja niiden häpeilemätön tirkistely. Elämä on kummallinen ajanjakso, täynnä merkityksellisiä ja näennäisesti yhdentekeviä hetkiä. Elämä on kiehtovaa, huvittavaa, ärsyttävää, hellyttävää, kömpelöä, raastavaa, toiveikasta, haparoivaa, kiihkeää, turhauttavaa, riemastuttavaa, pelottavaa, voimaannuttavaa, ahdistavaa, rohkeaa, riipaisevan kaunista tragikomediaa. Teatterissa tavoittaa nämä tunnelmat tai sitten unohtaa ne täysin. Katsomossa ei ole pakko ajatella, tuntea tai kokea mitään, mutta siihen annetaan mahdollisuus. Se on ihanaa vapautta.

Tekijänä tärkeintä minulle on olla osa työryhmää sen tasavertaisena jäsenenä. Ihmiset, jotka eivät välttämättä muissa olosuhteissa viettäisi aikaa keskenään, tavoittelevat yhteistä päämäärää ja antavat sille panoksensa, vaikuttavat ja vaikuttuvat toisistaan. Parhaimmillaan siitä seuraa taideteos, joka on enemmän kuin tekijöidensä summa.

Aikoinaan Helsingissä nähdyn Robin Hood -esityksen aiheuttama tunteiden vuoristorata järisytti mieltäni lopullisesti, tuon kokemuksen jälkeen totesin vanhemmilleni haluavani isona näyttelijäksi. Seuraavana syksynä astelin 7-vuotiaan päättäväisin askelin Hämeenlinnan Miniteatteriin, jossa ilmoitin uravalintani silloiselle toiminnanjohtaja Marja Myllyniemelle. Minarissa vietin vuodet 1993–2004 turvallisessa, intohimoisessa ja taiteellisesti haastavassa ympäristössä. Siellä opin sitoutumisen ja heittäytymisen merkityksen teatterin tekemisessä. Sitten armeijassa, varastohommissa, kansanopistossa ja Helsingin Kellariteatterissa vietettyjen vuosien jälkeen pääsin lopulta TeaKiin toteuttamaan unelmaani neljännen hakukerran jälkeen vuonna 2008.

Jyväskylän kaupunginteatteri tuntuu tällä hetkellä juuri oikealta paikalta itselleni. Täällä on taitavat, työhönsä intohimoisesti suhtautuvat työkaverit, kaupunki huokuu positiivista energiaa ja tulossa olevat produktiot kutkuttavat hyvällä tavalla. Suuri näyttämö mahdollistaa isomman mittakaavan spektaakkelit, pienellä näyttämöllä katsomo ja salin seinät ovat lähempänä, tunnelma on intiimimpi ja ilmaisun mittakaava on erilainen. Toivon olevani mukana molempien näyttämöiden teoksissa mahdollisimman vaihtelevasti.

Näyttelijänä minua kiinnostaa ennen kaikkea ristiriitaisten hahmojen tuominen näyttämölle. Yritän tavoittaa surussa komiikan ja naurussa kivun.

Vapaa-ajalla rentoudun ystävien, urheilun, elokuvien tai TV-sarjojen parissa. Teatterissa pyrin käymään aina kun mahdollista.

Elämänmottoni on pikemminkin toive; kunpa kaikki saisivat elää elämänsä juuri niin kuin haluavat.