Asko Vaarala

Olen aina pitänyt esiintymisestä. Nuorempana tuli tanssittua eri ryhmissä, siitä se kipinä lavalle syttyi. Luulin pitkään, että minusta olisi tullut tanssija, mutta tanssiessa tunsin kaipaavani jotain muuta. Näyttelijäksi ryhtyminen ei ollut mitenkään itsestäänselvää. Asuin Sodankylässä, jossa teatteritoimintaa ei käytännössä ollut. Pieni porukka teki kesäteatteria silloin tällöin ja minä pääsin sattumalta siihen mukaan. Siellä eräs vanhempi näyttelijä kehotti minua hakemaan teatterikorkeakouluun. En tiennyt teatterista mitään, mutta päätin hakea ja pääsin. (Luulin hakevani Tampereelle, mutta siitä voin kertoa joskus toiste.)

Jyväskylän kaupunginteatteri on aivan upea paikka tehdä töitä. Täällä työskentelee kivenkovia ammattilaisia, jotka on höystetty ihanilla persoonallisuuksilla. Tunnen vahvasti, että kuulun porukkaan. Täällä teatterissa tehdään monipuolisia esityksiä, mikä on näyttelijälle ihanaa, sillä saan haastaa itseäni joka päivä. Toivon kovasti, että se välittyy myös yleisöön. Sillä olen täällä töissä yleisöä varten, minusta teatterin tarkoitus on antaa katsojalle tunnekokemus ja hetki ihmiselle huokaista arjen keskellä. Toki teatterin tarkoitus ei ole aina antaa positiivinen kokemus. Mielestäni teatterin pitää olla aina jotain muuta kuin IHAN KIVA. Olen aina pitänyt itseäni draamanäyttelijänä, toisaalta on erittäin kivaa tehdä komediaa (se tulee luonnostaan). Musikaalit ovat kaikista haastavimpia, koska olen laulajana raakile. 

Itse rentoudun parhaiten saunomalla ja kitaraa rämpyttämällä. Saatan myös pelata pleikkaria…  Pidän todella kovasti ryhmäliikunnasta, yhdessä tekeminen motivoi minua paremmin kuin yksin salilla kyykkiminen. 

Mottoni voisi olla: Tosissaan muttei tosikkona!