Anneli Karppinen

Valmistuttuani toiveitteni ammattiin näyttelijäksi NÄTY:stä sain heti kiinnityksen näyttelijäksi Oulun kaupunginteatteriin, entiseen kotikaupunkiini, jossa näyttelin 10 vuotta. "Hyppäys" suuren kiinteän teatterin tuotantoihin oli huikeaa ja jännittävää! Vieläkin kaipaan monia Oulun huippuihania ystäviä ja kollegoita, mutta onneksi ystävyys on säilynyt vuosienkin jälkeen!

Parin vuoden työloman aikana Oulusta työskentelin Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa. Siellä työ oli monipuolista: aina lipunmyynnistä, siivouksesta, markkinoinnista, kahviohommista näyttelemiseen ja sisällön tuottamiseen eli kirjoittamiseen (keikat, sketsit, spiikkaukset ym.). Mahtava ja avartava kokemus! Sittemmin ystäväni houkutteli minut Teatteri Eurooppa Neljään Jyväskylään, ja taas oli uutta ja erilaista: kiertueteatteria, keikkailua, tanssikeikkoja, kabareeta ja näytelmiä. Lisäksi pääsin tekemään iki-ihanaa TV2:n tuottamaa ja Annukka Kiurun kirjoittamaa Tonttu Toljanterin joulukalenteria! Sitä kuvattiin monena kesänä Kuokkalan Survo-Korpelan tuvassa +30 ֯ C:n helteillä – ja tuvassa vielä aito tuli takassa, huh! E4:n jälkeen teatterinjohtaja Aila Lavaste kiinnitti minut Jyväskylän kaupunginteatteriin, ja täällä olen työskennellyt v. 2001 tammikuusta alkaen. 

Teatterin tekeminen ja näyttelijäntyö merkitsevät minulle elämyksen tuottamista ja jakamista katsojalle. Teatteri on yhteinen koettu hetki, elämys, muisto, tunne. Se on tietoa, historiaa, liikuttumista, iloa, onnea ja oivallusta. Se on sosiaalinen tapahtuma, joka on juuri tässä ja nyt. Se kulkee ihmisten välillä näyttämöltä katsomoon, mutta myös katsomosta esiintyjille. Monille se on arjesta hetkeksi nostava hengähdyshetki, juhlaa, jännitystä tai tunne, joka humahtaa ilona tai suruna esityksen aikana. Monelle katsojalle esitys jää mieleen pitkäksi aikaa, tai jokin tietty kohta palautuu kirkkaana mieleen vuosienkin jälkeen.

Saan kylmät väreet aina kun joku puhuu laitosteatterista... Minulle kiinteässä teatterissa näytteleminen takaa hienot puitteet keskittyä omaan ammattiini näyttelijänä. Se on etuoikeus! Onneksi olen nähnyt/kokenut muitakin teatterin tekemisen muotoja, joten kokemuksia voi verrata: tämä on hienoa tässä, tämä toinen taas tässä... Asioilla on aina puolensa. Olen onnellinen, että saan tehdä monipuolista näyttelijäntyötä upeiden ammatti-ihmisten kanssa. Jyväskylän kaupunginteatterissa vierailee innostavia, osaavia ohjaajia, upeita suunnittelijoita ja teatterimme oma väki – näyttelijät, tekniikka ja kaikki tässä teatterissa työtään tekevät – ovat huippuammattilaisten ryhmä, joka venyy uskomattomiin suorituksiin kaikkien tehtävien produktioiden, esitysten ja vierailujen toteutumiseksi. Yksi rakkaimmista rooleistani täällä on ollut äidin rooli näytelmässä Maanpäällä paikka yksi on. Se on poikkeuksellinen siksikin, että siitä roolista sain Teatterin tiedotuskeskuksen Silmänkääntäjä-palkinnon v. 2002. 

Myös mahdollisuus työlomaan tuo tilaisuuden vaihtaa työympäristöä/tekotapaa/aikataulua. Siksipä olen päässyt tekemään välillä työtä mm. YLE Draaman TEHDAS-sarjassa (2010–13) sekä pienempiä pälähdyksiä muissa TV- tai elokuvatuotannoissa, kuten Pirjo Honkasalon ohjaamassa Betoniyö-elokuvassa (2014), josta olin myös ehdolla sivuosa-Jussiin. 

Vaihtelua tuovat myös  ihan omat OFF-tuotannot & käsikirjoittaminen, sovittaminen ja ohjaaminen: käsikirjoitus näytelmään Yötarinoita (2011, Lea-palkinto-ehdokkuus), Jouni Inkalan tekstin Kovaa kyytiä sovittaminen kuunnelmaksi ja esitykseksi, jota esitettiin täällä omassa teatterissa v. 2018. Lisäksi olen mukana laulu-ja soitinyhtye AINO A:ssa (on muuten tilattavissa keikalle…) Tällä hetkellä kaupunginteatterin työn lisäksi keikkailen myös Illallinen yhdelle -esityksellä yhdessä Antti Latun kanssa (sekin tilattavissa, hihii!)

Ajattelen, että maailma ihme, se on tarinoita täynnä ja että mielikuvitus on rajaton. Hyvä huumori ja nauru kannattelevat pahojenkin päivien yli. Teatterin hyvinvointivaikutusta ei mielestäni voi rahalla mitata, mutta siltikin paras ja rakkain roolini on olla ihan oikeassa elämässä äiti.