Hyppää pääsisältöön
Kuva
näyttelijä Jussi-Petteri Peräinen. Kuva Jiri Halttunen
Pääsisältö

Teatterissa minua sytyttää yhteisöllisyys ja leikki. Teatterin tekeminen on mahtavaa sen takia, että se syntyy aidosti yhteistyössä ja siksi, että harjoitusten alussa ei koskaan tiedä millainen lopullisesta esityksestä tulee, vaan koko ajan joutuu sietämään keskeneräisyyttä. Teatterissa viehättää myös se, että ihmiset kokoontuvat pieneksi hetkeksi yhteisen asian äärelle. Teatterintekijänä ja näyttelijänä minulle olennaista on leikki ja ilo. Esitys kuolee, kun ilo ja nautinto katoavat. 

Teatteri ja näytteleminen ei ollut minulle lapsuuden haaveammatti, vaan päädyin teatterialalle hieman vahingossa ja onnekkaiden sattumusten kautta. Olin kyllä jo lapsena teatterikerhossa, mutta vasta aikuisiällä teatteri imaisi minut mukanaan ja päätin hakea Teatterikorkeakouluun. Minulla on ollut ympärilläni hyviä ja auttavia ihmisiä, jotka ovat edesauttaneet pääsyäni teatterialalle.

On ollut kiva tulla Jyväskylään ja Jyväskylän kaupunginteatteriin. Olen asunut Jyväskylässä aiempien opiskeluideni aikana, joten kaupunki on minulle entuudestaan tuttu. Olen myös kuullut paljon hyvää Jyväskylän kaupunginteatterista. Näistä syistä oli luontevaa hakea kiinnitystä Jyväskylän kaupunginteatterista. Odotan, että pääsisin Jyväskylän kaupunginteatterissa tekemään monipuolisesti teatteria eri tyylilajeissa ja haastamaan itseäni ja oppimaan uutta. 

Hyvä teatteri ja hyvä esitys voi olla mitä vaan, koska hyvälle teatterille ei nähdäkseni voi antaa määritelmää ulkoapäin, vaan teoksen sisäinen logiikka lopulta määrää esittämisen tavat, dramaturgian ja tyylilajin. Tärkeää on sitoutuminen niihin valintoihin joita on tehty, jolloin mikä tahansa voi olla hyvää ja uskottavaa teatteria.

Minulla ei ole yksittäistä ammatillista haavetta vaan toivon, että urallani pääsisin tekemään monipuolisesti teatteria eri tyylilajeissa intohimoisten ihmisten kanssa. Kaikille teatterin lajityypeille on paikkansa ja kaikista niistä löydän kiinnostavia elementtejä, mutta kiinnostavin minulle on komedia sen eri muodoissa. Erityisesti fyysinen komedia, miimi ja klovneria ovat lähellä sydäntäni, jotka samaan aikaan koen myös hyvin haastaviksi, koska ne vaativat erityistä tarkkuutta. Komediassa viehättää tarve ja halu nauraa vaikeille ja kipeillekin asioille. Naurua ei maailmassa ole koskaan liikaa. Musikaaleja pidän itselleni erityisen haastavina, eikä minulla ole musikaalikokemusta, mutta toivon saavani siitäkin kokemusta ja oppia Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Rentodun mökillä savusaunaa lämmittäen, saunoen ja uiden. Harrastan lukemista, harmonikan soittoa, avantouintia, liikun ja seuraan urheilua.

Mottoni olen oppinut ala-asteen opettajaltani: "Aina oppii, kun on pois kotoa." 

 

Syntynyt: Vilppulassa 1992

Teatteritaiteen maisteri, näyttelijäntaide, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, 2022

Mukana näytelmissä: 
Bosslady
Tarinoiden lähde